maanantai 22. tammikuuta 2018

viimeinen viikko

Aika on hurahtanut tosi nopeasti ja nytpä on enään viimeiset työpäivät ennen lentoa kotiin jäljellä. Tallityöt ja ratsastukset on sujuneet hyvin ja voin sanoa että näitä heppojakin jaa kyllä vähän ikävä! Viimeviikolla vielä tulla tupsahdin maastossa alas, kun hevonen säikähti äkisti verkkoaitaa vasten hyppäävää ja rähisevää koiraa. Oli tiedossa että tämä kyseinen hevonen koiria vähän pelkää, mutta siinä kohdalla ei yleensä koiraa ollutn niin en osannut yhtään varautua.Ohjat sain pidettyä käsissä ja hevonen onneksi pysähtyi melkein heti. Alas tullessa tulin jotenkin huonosti jalan päälle niin polvi on nyt ollut hieman kipeä, mutta eiköhän se siitä parane.

Säät on ollut todella vaihtelevia. Yhtenä hetkenä saattaa paistaa aurinko ihanan lämpimästi ja seuraavaksi tuleekin vettä ihan kaatamalla. Täällä nämä sadekuurot on välillä jotain ihan hirvittävää! Tuulista täällä myös on. Yhtenä päivänä oli semmoinen myrskytuuli etten ole kyllä semmoista nähnyt! On toki myös niitä kauniita päiviä onneksi ollut, mutta ei lämpimiä juurikaan. :D

Kaikki ihmiset täällä tallilla on kyllä olleet ihan äärettömän mukavia! olenkin sanonut että varmaan muutaman vuoden päästä pitää tulla käymään rodoksella kesällä ja käydä tallilla katsomassa miten kaikki voi. :)


Maastossa saa kyllä nauttia maisemista!

Vanhassa kaupungissakin pääsin käymään.





Tulin vuorille kirjoittamaan kun täällä toimii netti, niin sain sitten kaverinkin.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Tammikuu

Kohta on Tammikuun ensimmäinen viikko takana ja minulla on enää alle kolme viikkoa jäljellä! Maanantaina kun minulla oli vapaapäivä, pari tyttöä tallilta lähti esittelemään minulle vähän Rodoksen keskustaa. Käytiin kiertelemässä vanhaa kaupunkia, kun siellä en viimeksi käynyt ja myös käveltiin linnan ympäri menevää vanhan vallihaudan pohjaa, jossa nykyisin kulkee ihan kävelytie. Linnassa sisällä ei valitettavasti päästy käymään, kun se oli kiinni silloin.

Säät ovat olleen aika vesisateisia, mikä näkyy heti asiakasmäärässä, että ei tallilla juuri muita ole näkynyt kun yksärien omistajat ja muutama vakioasiakas. Minä olen siis saanut aika rauhassa vaan tallihommia tehdä ja liikuttaa hevosia.

Täällä järjestettiin myös varauksesta lasten synttärit, jossa yhtenä ohjelmana oli ponitalutusta, niin siinä olin myös auttamassa. Aika hauskaa vaan oli että syntymäpäiväkutsut oli järjestetty 2-vuotiaille, kun tuntuu että eihän ne vielä edes ymmärrä mitä tapahtuu. :D

Kuvia ei valitettavasti nyt suostunut lataamaan, mutta yritän saada seuraavaan päivitykseen niitäkin.


lauantai 6. tammikuuta 2018

Joulu ja Uusivuosi

Aikaa on taas kulunut edellisestä blogitekstistä, kun nyt olen viimeiset pari viikkoa kitkutellut niin vähällä netillä mitä olen voinut, koska datapakettiini kuuluva netti loppui.

Nyt olen päässyt sitten vähän näkeään ja kokemaan kreikkalaista joulua ja uuttavuotta! Jouluna Lakis kutsui minutmukaan heidän joulupäivälliselleen. Täytyy myöntää että ensin mietin onko hassua mennä toisten perheen joulupäivälliselle, mutta kun kerran kutsuttiin niin kyllähän minä menin. Oli mukava tavata heidän muutakin perhettään ja Elinan äiti ja mummokin olivat Ruotsista tulleet.
Ruokailu oli sinänsä aika hauska, kun kaikki ketkä sinne tulivat, toivat ruokaa mukanansa, että sitä ruokaa vaan kasaantui sinne pöydälle hirmuisesti. :D Oli kyllä hauskaa saada maistella erilaisia kreikkalaisia jouluruokia! Minusta oli myös aika jännä, että kun oltiin syöty, nii heti kaikki yhdessä raivasivat pöydän (tämä syöminen ja pöydän raivaus oli paljon rivakampaa mihin olen tottunut) ja sitten laitettiin kahvia ja jälkiruuaksi oli ihanaa porkkanakakkua! Kahvittelu kesti sitten pidempään ja siinä enemmän juteltiin sitten. Oli kyllä todella ystävällistä Lakisilta kutsua minut mukaan!

Uudenvuodenaaton päivä meni ihan normaalisti töitä tehdessä. Illalla Elina kutsui minut mukaan ravintolaan syömään ja viettämään vuoden vaihtumista, ettei tarvitsisi yksin olla. Ensin vähän mietin että viitsinkö taas mennä heidän perhejuhliinsa, kun joulunkin jo olin, mutta onneksi menin sillä mukavaa oli! Ravinyolassa oli viiden ruokalajin uudenvuoden menu ja oli kyllä hyvää ruokaa! Kun tuli sitten vuoden vaihtumisen aika, alkoi soimaan kovalla jotain hauskaa musiikkia, raketteja ammuttiin ja kaikki ihmiset nousivat pöydistä ja kiertelivät halaamassa ja toivottamassa hyvää uuttavuotta kaikille. :)

tiistai 19. joulukuuta 2017

Viikko 50

Tällä viikolla päivät on rullannut aika samalla kaavalla ja ihan hyvin on mennyt, paitsi että näiden hämähäkkien kanssa on minulla meinannut tulla vähän henkisiä ongelmia. Ensinnäkin täällä huoneessa vipeltää hämähäkkejä vaikka kuinka ja tallissa oli yhtenä päivänä semmoinen iso ja karvainen hämähäkki, joka näytti ihan pieneltä tarantellalta. :o
Yhden liinatunnin pidin tytölle joka oli ratsastanut 10 kertaa. Lähinnä kevennystä siinä harjoiteltiin, mutta meinasi itsellä vähän jumittaa välillä kun yritti sanoja etsiä :D Että saisi tuota englantia kyllä parantaa. Yksi talutettavakin oli, vasta 2 vuotias pieni tyttö, jolla eka kerta ponin kyydissä ja oikein reipas oli!
Lauantaina ja sunnuntaina oli tallin pikkujoulut. Lapsille oli ilmaista ponitalutusta ja oli myös jotain kahvitteluita. Olihan se aika hauskan näköistä kun kaikkialla joulukoristeita ja poneilla myös tonttuvarusteet päällä, kun aurinko paistoi ja oli niin kesäinen ilma.


Tallin pihapiiri pidetään siistissä kunnossa.






Toisena vapaapäivänäni kävin aamupäivällä kävellen kaupassa. Matkaa kertyi vähän ylimääräistä kun minä niin olevinaan reitin muistin, mutta tietysti siitä ainoasta risteyksestä käännyin sitten väärään suuntaan.. Aikani käveltyä kun kauppaa ei alkanut näkyä, kysyin sitten erältä naiselta että missähän se kyseinen kauppa on, niin kuulemma sen tien toisessa päässä mistä olin tulossa. :D Jospa muistan sitten seuraavalla kerralla.
Iltasella kerkesin vielä ennen pimeää käymään vuorilla vähän kävelemässä ja on siellä vaan niin mukavaa ja kaunista!


Lisää kuvateksti

maanantai 18. joulukuuta 2017

Vapapäivä

Ensimmäinen vapaapäivä! Lakisille mainitsin että olisi mukava päästä käymään kaupungilla katselemassa paikkoja. Lakisilla sattui sopivasti olemaan asioita sielläpäin, joten hän kävi viemässä minut kaupunkiin ja neuvoi bussin takaisin lähimarketille. 

Ensimmäiset pari tuntia meni ihan kierrellessä ympäri kaupunkia ja aina tietyin väliajoin yritin paikantaa itseni, että löydän varmasti bussiaseman kun on tarve. Minun suuntavaisto kun ei mikään hyvä ole, mutta ainakun hahmotin missäpäin on satama niin kaikki oli hyvin. Aika sekavaa oli siellä ihan keskustassa kun niin paljon pieniä kauppoja toisensa perään. Viihtyisän nälöisen kahvilankin löysin ja tilasin sieltä kreikkalaisen kahvin ja jonkun pähkinä leivoksen. Noh, kahvi oli niin pahaa että en pystynyt ensimmäisen hörpyn jälkeen juomaan ja leivoskin oli todella hämmentävä.







Paluumatkaan halusin varata hyvin aika, jos tulee jotain ongelmia ja ettei pimeä yllätä. Onneksi bussiasemalla oli nainen joka neuvoi mihin bussiin mennä niin paluumatka sujui aika ongelmitta. En minä sieltä lähimarketin pihasta kyllä olisi osannut tallille ilman google mapsia :D Reilu 4km kävelymatka tallille ja loppupuolella Elina oli tulossa asioiltaan tallille niin pääsin vielä siinä kyydissä. Mutta tyytyväinen olen että osasin matkustaa takaisin tallille ilman että tarvitsi soittaa apua keneltäkään! :D

8.-10.12

Netti toimii hyvin vaihtelevasti joten blogipäivitykset tulevat vähän viiveellä.
Nyt on aika kivasti päässyt päivärytmiin kiinni ja muistaa hommat niin voipi jo vähän oma-aloitteisemminkin hommia tehdä. Aika paljon on karsinoiden putsausta ja muutakin tallin yleistä siivousta. Nyt kun joulu alkaa lähestymään nii  ollaan tehty vähän perusteellisempaa siivousta niin sisällä tallissa kuin sitten pihallakin. Talkoolaisia on toki ollut nii  minulla on ollut myös hyvin aikaa ratsastaa. Yhtenä aamuna putsasin katosta pitkän harjan kanssa hämähäkin seittejä ja meinasi vähäsen puistattaa välillä se minkä kokoisia seittejä ja hämähäkkejä siellä olikaan.

Kaupassakin pääsin käymään. Elina vielä autossa kysyi että tarvitsenko apua vai pärjäänkö itse, niin sanoin enköhän pärjää. Meinasin minä siellä jugurtti ja juusto hyllyillä kuitenkin vähän hämilläni olla kun hirveä määrä valikoimaa ja melkein kaikki tuoteselosteet kreikaksi.

Paei kertaa ollaan käyty maastoilemassa vuorilla ja on kyllä hevosille hyvää liikuntaa kun niin paljon ylä- ja alamäkiä. Aika lyhyitä maastoja ollaan nyt tehty mutta kuulemma joku päivä käydään pidemmälläkin missä näkee vähän vaihtelevempia maisemia.

Sunnuntaina oli tallilla vähän enemmän porukkaa kun kuulemma kaikki muut paikat on kiinni niin ihmiset viettävät sen mielellään tallilla. Säässäkään ei ollut  valittamista, aurinko paistoi koko päivän. Edellisen päivän  vesisateen jäljiltä kenttä oli ikävän kurainen mutta hyvin siinä kaikki ratsasti. Kadmosillakin ratsastin uudestaan ja sanoisinko että tilanne on nyt 1-1 :D Eli hyvin meni tänään. Muutaman kerran yritti testata, mutta itse kun pysyi rentona ja määrätietoisena nii kaikki hyvin.